[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”3.22″][et_pb_row _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_text _builder_version=”4.9.4″ text_font=”|600|||||||” max_width=”100%” locked=”off”]
Lukiodiplomijärjestelmää ollaan uudistamassa, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen perusteella teatterin lukiodiplomi ei mahdu musiikin ja kuvataiteen kanssa samaan kastiin. FIDEA-lehden uusi toimittaja teatteriopettaja Timo Raita halusi ymmärtää mistä eriarvoisuus johtuu ja miten se vaikuttaa jokaisen teatteri- ja draamaopettajan elämään.
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_text _builder_version=”4.9.4″ text_font=”|600|||||||” max_width=”100%” locked=”off”]
Teatterin arvoa ei voi mitata rahassa. Siksi palkaksi riittää tekemisen riemu.
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row column_structure=”1_2,1_2″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_column type=”1_2″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_text _builder_version=”4.9.4″ text_font=”|600|||||||” max_width=”100%” locked=”off”]
Tein itse teatterin lukiodiplomin Kallion lukiossa vuonna 1999, jolloin teatterin lukiodiplomi muuttui valtakunnalliseksi. Opin, että hyvän esityksen eteen pitää tehdä paljon töitä ja että palkinnoksi riittää tekemisen riemu. Diplomitodistuksesta ei ole ollut minulle koskaan mitään hyötyä, mutta prosessin läpikäymisestä paljonkin.
Lukion jälkeen olen koko aikuisikäni työskennellyt teatterin parissa. Työtä on aina ollut paljon, joskus siitä on maksettu palkkaa ja joskus ei. Nyt kirjoitan tätä juttua teatteri- ja draamaopettajien jäsenlehteen oppiakseni uusia taitoja, tutustuakseni kollegoihin ja ymmärtääkseni paremmin teatteri- ja draamaopetuksen tilaa Suomessa. Palkkaa en odota saavani. Onko ajattelussani jotain vialla?
[/et_pb_text][/et_pb_column][et_pb_column type=”1_2″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_image src=”http://135.181.236.180/~xvpchsolwjgqfide/content/uploads/2021/05/015_WEB-timo-raita_2021.jpeg” title_text=”ArtikkeliTimo” _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][/et_pb_image][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.9.4″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ sticky_enabled=”0″]
Lukiodiplomiuudistus pyrkii nostamaan taide- ja taitoaineiden statusta – joidenkin aineiden osalta.
Vuonna 2020 eduskunnan edellyttämänä opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti selvitystyön lukiodiplomeiden muuttamisen kaikkia lukiokoulutuksen järjestäjiä velvoittavaksi niin, että kaikilla opiskelijoilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet diplomien suorittamiseen. Tulevaisuudessa voisi olla mahdollista korvata ylioppilaskirjoituksissa jokin kirjoitettava aine suorittamalla taito- ja taideaineiden lukiodiplomi, jota voisi hyödyntää myös korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa.
Toteutuessaan muutos merkitsisi lukiolaisille ympäri Suomen parempia mahdollisuuksia taide- ja taitoaineiden tekemiseen. Taideopettajille se tarkoittaisi enemmän töitä, parempia resursseja sekä arvostetumpaa asemaa. Tahtotila lukiodiplomeiden kehittämiseen ja taito- ja taideaineiden arvostuksen nostamiseen on olemassa, mutta koskeeko se myös teatteria?
Selvitys julkaistiin hiljattain tammikuussa 2021. Sen perusteella rahoitus ollaan keskittämässä kolmelle suurimmalle taito- ja taideaineelle – eli liikunnalle, musiikille ja kuvataiteelle. Teatteri neljänneksi suurimpana on jäämässä yhdessä tanssin, käsityön, median ja kotitalouden kanssa järjestämisvelvollisuuden ulkopuolelle.
Selvitys ehdottaa myös, että ”kotitalouden lukiodiplomi korvataan yrittäjyyden ja työelämäosaamisen lukiodiplomilla – käsityön lukiodiplomi muuntuu ja uudistuu teknologian lukiodiplomiksi”. Uudet bisnesaineet ovat tulossa jakamaan vapaaehtoisiksi jäävien taito- ja taideaineiden jo ennestään pientä rahapottia.
Teatterin ja draaman asemaa on yritetty parantaa jo pitkään.
Näyttää siltä, että taas yksi taistelu pitkään jatkuneessa kamppailussa teatterin ja draaman aseman parantamiseksi on hävitty ja se harmittaa Taideyliopiston teatteripedagogiikan lehtoria ja teatteriopettajan maisteriohjelman johtajaa Riku Saastamoista. ”Kyllähän se tuottaa kauhean isoa eriarvoisuutta näiden aineiden välille. Teatteri on auttamattomasti jotakin vähempiarvoista valtion koulutuspoliittisessa linjauksessa. Teatterin asemaa kouluissa on yritetty edistää aika kauan, 80-luvulta lähtien. Vaikka meidän toimintamme koko ajan kehittyy, opetussuunnitelmat kehittyvät, opettajien koulutus paranee ja lukion oppilaiden valmiudet voivat olla ihan huikeitakin, niin hallinto ei pysy mukana. Turhauttaa, että meidän toimintamme kehittyy koko ajan, mutta sitä ei tunnisteta.”
Selvitys oli myös monelle muulle teatteri- ja draamapedagogille karvas pettymys. 16 vuotta Vaskivuoren lukion teatteriopettajana toiminut ja FIDEAn nykyinen puheenjohtaja Susanna Metsälä on yksi heistä. ”Se on tosi surullista. Selvitys on monin osin puutteellinen. Siinä ei ole tehty näkyväksi vapaaehtoiseksi ehdotettujen oppiaineiden osalta, miten niitä olisi mahdollista toteuttaa. Selvitys keskittyi niihin oppiaineisiin, jotka ovat jo olemassa ja sieltä näkyy intressi suunnata diplomeja myös sellaisille alueille, jotka eivät lähtökohtaisesti ole taide- ja taitoaineita.”
FIDEA antoi alkukeväästä selvityksestä oman lausuntonsa, mutta vaikuttaako se päätöksen tekoon jää nähtäväksi. Tällä hetkellä opetushallituksessa olevilta henkilöiltä ei ehkä löydy riittävästi teatterin ja draaman tuntemusta eikä myöskään halua puolustaa teatterin asemaa. Silti ei pidä luovuttaa.
Lukiodiplomi on jo vahvistanut teatterin ja draaman asemaa.
FIDEAn entinen puheenjohtaja Maissi Salmi oli ensimmäisenä synnyttämässä teatterin lukiodiplomia Suomeen. Kirjassaan Avantoon! -draaman perusteista teatteritaiteen diplomiin Maissi avaa tarkemmin teatterin lukiodiplomin alkuvaiheita ja antaa tunnustusta opetushallituksen tuelle ja ohjeistukselle. Lukiodiplomin kehitystyö käynnistyi vuonna 1995 ja tavoitteena oli jo silloin vahvistaa taide- ja taitoaineiden statusta siten, että opiskelijalla olisi lukion päästötodistuksen ja ylioppilastodistuksen lisäksi mahdollisuus näyttää erikoisosaamistaan myös taide- ja taitoaineiden alueella.
Teatterin lukiodiplomin kehitystyössä alusta asti mukana ollut ja Kallion ilmaisutaidon lukion pitkäaikainen teatterinopettaja Annemari Untamala, entinen FIDEAn puheenjohtaja hänkin, kertoo, että ”lukiodiplomin malli tuli alun perin Hollannista, kun toiminnallinen oppiminen nousi pintaan 80- ja 90-luvun vaihteessa. Ajateltiin, että koulu on liian akateemisesti painottunut eikä tunnista opiskelijaa kokonaisvaltaisena ihmisenä. Kuvataiteen opetusneuvos Inari Grönholm keksi, että otetaan teatteri mukaan yhdeksi diplomiaineeksi, että sillä voidaan vakiinnuttaa silloisen ilmaisutaidon asemaa kouluissa. Sitä kritisoitiin, että miksi aloittaa lukiosta, eikö teatteria pitäisi saada ala-asteelle, niin Inarin ajatuksena oli, että kun se on siellä tarpeeksi korkealla, niin on pakko tulla se pohjaopetuskin, kun on joku mihin täytyy tähdätä. Minusta se oli viisaasta, koska kyllä lukiodiplomi on tuonut, vaikkei oppiaineen statusta, niin muutosta teatteriopetukseen.”
Annemarin mukaan opetushallituksen ymmärrys teatterin ja draaman erityispiirteisiin sekä yhteydenpito teatterin asiantuntijoihin on vaihdellut vuosien varrella. ”Alkuvaiheessa, 90-luvun lopulla diplomeita haluttiin selkeästi kehittää; oli paljon kontaktia opetushallituksen kanssa, oli säännöllisesti kokouksia, kouluttajien koulutuksia ja oli myös valtakunnallisia lukiodiplomitapahtumia. Olin monessa tilaisuudessa kouluttajana, koska aluksi diplomia sai ohjata vain sellainen henkilö, joka oli käynyt opetushallituksen koulutuksen. Kun opetushallitus muuttui ”liikelaitokseksi”, koulutukset tulivat liian kalliiksi eikä kenelläkään ollut enää varaa käydä niissä. Diplomien kehitystyö oli pääosin palkatonta. Sitä tehtiin ilmaiseksi tai syötiin lounas tai juotiin kahvit opetushallituksessa.”
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_image src=”http://135.181.236.180/~xvpchsolwjgqfide/content/uploads/2021/05/Lukiodiplomit1.jpg” title_text=”Lukiodiplomit1″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][/et_pb_image][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.9.4″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ sticky_enabled=”0″]
Mikä on teatterin lukiodiplomin merkitys nykypäivän lukioissa?
Susannan mielestä ”lukiodiplomi on opiskelijoille heidän työnsä huipentuma. Voi kuvitella, jos jostain muusta aineesta otettaisiin ylioppilaskirjoitukset pois. Diplomia tehdessään opiskelijat lähtevät itsenäisesti lentoon teatteritaiteen kanssa. Se on niin itsenäinen työ – kaikki taiteelliset valinnat, mitä lähdet tekemään, kokoat työryhmän, teet aikataulun – se on niin massiivinen teatteripaketti.” Annemari on samoilla linjoilla ja toteaa, että ”teatterin lukiodiplomin ehdoton arvo se, että opiskelija läpikäy itsenäisen taiteellisen prosessin ja tämä tulee ehdottomasti säilyttää uudistuksessa. On parempi saada huono kirja valmiiksi kuin kirjoittaa loistava kirja, joka ei koskaan valmistu. Uskon, että tulevaisuus on yhteistyön maailma ja teatterin lukiodiplomia tehdessään opiskelijat harjoittelevat näitä tärkeitä yhteistyötaitoja. Uskon myös siihen, että niiden kokemusten kautta, joita osallistujat kokevat diplomia tehdessään, he saavat sellaisia eväitä elämään, joilla he rakentavat meille hyvää yhteistä tulevaisuutta.”
Jos teatterin lukiodiplomi nyt poistettaisiin, se olisi valtava menetys. ”Siis se aiheuttaisi surua!”, Susanna parahtaa. ”Konkreettisestihan se tarkoittaisi teatteriopettajille työn vähenemistä, mutta ensisijaisesti surua. Se liittyy siihen, että teatterilukiodiplomin pitäisi olla mahdollista kaikille opiskelijoille ja heidän pitäisi saada siitä nykyistä vahvempaa tunnustusta. Teatteritaiteen tekeminen kuuluu kaikille ja se on ollut kautta länsimaisen historian merkittävä osa yhteiskuntaa!”
Taidekorilla tasavertaisuutta taideaineiden välille?
Teatterin lukiodiplomi on siis reilussa 20 vuodessa vakiinnuttanut asemansa lukion teatteriopetuksessa ja lisää jatkuvasti suosiotaan, mutta onko diplomissa myös jotain kehitettävää? ”Perusteeltaan teatterin lukiodiplomin ydin on hyvä”, Susanna toteaa. ”Kehittämistarpeet kytkeytyvät tosi moniin eri suuntiin, erityisesti koko oppiaineen eli teatterin ja draaman kehittämistarpeisiin. Ensinnäkin kuka opettaa ja mitä opetetaan – miten opettaa jotakin mistä ei ole valtakunnallista opetussuunnitelmaa? Siinä on yksi selkeä kehittämistarve, johon FIDEA on tarttunut. Teatterin lukiodiplomin suorittamisen perusteet ovat ainoa materiaali, joka ohjaa pohjakursseja – eli se OPS pitäisi laatia ja sitä myöden saada teatterille ja draamalle oppiaineen asema, mitä sillä toistaiseksi ei ole. Muitakin isoja kehittämistarpeita on.”
Annemari puolestaan tähdentää, että ”meillä olisi fiksuja kehittäjiä, mutta se ei enää onnistu kahvi- ja lounaspalkkioilla, vaan työhön pitäisi saada palkattu kunnianhimoinen työryhmä. Niin kauan, kun opettajat tekevät sitä oman työnsä ohella, kehittäminen ei onnistu. Se vaatii kunnollista panostusta sekä ainekohtaisesti, mutta myös taideaineet yhdessä. Jos resursointi saataisiin neuvoteltua kohdilleen, voitaisiin oikeasti suunnitella yhdessä kuvataiteen, musiikin ja tanssin opettajien kanssa. Muodostettaisiin yhteinen rintama!”
Susanna pohtii, että ”taideaineiden kori-ajattelu voisi olla hyvä malli lukioon. Eli korista olisi mahdollista valita taideaineista se, joka kiinnostaa. Pakollisten musiikki- ja kuvataidekurssien sijaan voisi valita jonkun muun itseään kiinnostavan taideaineen. Lukiolaiset ainakin autettuina tunnistavat missä heidän kiinnostuksensa on. Taidekorin tarjonta pitäisi olla kaikissa lukioissa. Vähän niin kuin fysiikka on tällä hetkellä. Sitä on lukiossa yksi pakollinen kurssi, mutta sitä voi suorittaa enemmänkin.”
Musiikki ja kuvataide ovat pakollisia oppiaineita, teatteri vapaaehtoinen – miksi?
Teatteri on ollut erottamaton osa suomalaista yhteiskuntaa sen alkuajoista lähtien. Jo Turun ensimmäisessä katedraalikoulussa 1600-luvulla opiskeltiin lukudraamaa ja Topeliuksen johdolla teatteri oli vahvasti mukana rakentamassa uutta sivistysvaltiota ja sen kansallisidentiteettiä. Miten teatteri on kuitenkin jäänyt ulos koulujärjestelmästä? Mitä historiassa on tapahtunut sellaista, joka on sysännyt meidät sisäpiirin ulkopuolelle? Eikö suomenkielinen draama Aleksis Kiven kansankuvauksineen sopinut sivistysihanteeseen vai onko työväen teatterille antama punainen leima ollut liikaa, kun valkoiset voittajat ovat päättäneet oppiaineiden sisällöistä?
”Aika varmastikin Suomen sivistyshistoriassa on jotain, miksi teatteri ja draama ei kuulu kouluun”, Riku arvelee. ”Ehkä teatteri on kansantaidetta, alemman kansanosan taidemuoto. Suomessa on edelleenkin yli 600 harrasteatteria ja siitä syntyy ajatus, että ihan hyvin tätä teatteria pystyy tekemään ilman koulutusta ja rahoitusta.” Susanna näkee tilanteen samoin. ”Meillä on tosi vahva harrastajateatteriperinne, ehkä siksi ei ole koettu tarvetta saada sitä oppiaineeksi koulun sisälle. Teatteri on niin vahvasti profiloitunut vapaa-aikaan. Teatteritaidetta opetetaan teatteritaiteen perusopetuksen puolella hyvin laajasti Suomessa ja voi helposti todeta, ettei sitä siksi tarvita kouluissa.” Mutta kyllähän liikuntaa, musiikkia ja kuvataidettakin on harrastettu pitkään ja laajasti seuroissa sekä opistoissa!
Oli historiallinen syy mikä tahansa, teatteri on jäänyt takamatkalle suhteessa musiikkiin ja kuvataiteeseen. Niiden asema kouluissa on vakiintunut, eikä niiden tarvitse samalla tavalla perustella arvoaan. Susanna huomauttaa, ettei ”teatterin pedagogisia mahdollisuuksia vielä tunneta riittävän hyvin. Jatkossakin on pidettävä yllä monen suuntaisesti puhetta siitä, mikä teatteritaiteessa on yleissivistävää. Puhutaan tosi paljon yhteisöllisyyden tärkeydestä, tunne- ja vuorovaikutustaidoista, mutta monissa kohdin ollaan kyvyttömiä näkemään, että miten niitä asioita saadaan konkreettisesti koulujen arkeen. Siinä löytyy yhtymäpintaa teatterin ja draaman opettajien sekä muiden välille, jotta ymmärrettäisiin paremmin tunne- ja vuorovaikutustaitojen tarve. Tarvitaan lisää dialogia ja vielä paremmin sen auki puhumista, että mitä teatteritaiteella on mahdollista saada aikaan oppiaineena.”
Riku yhtyy tähän näkemykseen. ”Meillä on tunnettu asema vuorovaikutustaitojen opettajana ja se myönnetään, mutta se ei silti näy teatterin aseman parantumisena kouluissa. Liittyykö se siihen, että emme vieläkään pysty tarpeeksi hyvin artikuloimaan miksi teatteri opettaa vuorovaikutustaitoja paremmin kuin vaikkapa liikunta? Vaikuttaa siltä, että teatterilla ja draamalla ei vielä ole riittävän selkeää pedagogista identiteettiä.”
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_image src=”http://135.181.236.180/~xvpchsolwjgqfide/content/uploads/2021/05/lukiodiplomit4-scaled.jpg” title_text=”lukiodiplomit4″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][/et_pb_image][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.9.4″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ sticky_enabled=”0″]
Taidekentältä puuttuu yhteinen näkemys
Saastamoinen oli aktiivisesti monessa työryhmässä mukana, kun perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä teatteria ja draamaa yritettiin saada oppiaineeksi peruskouluun. ”Näistä poliittisen vaikuttamisen pyrkimyksistä, kun ne ovat jollain tavalla taidekentälle yhteisiä, tulee mielenkiintoisia näkymiä tähän kenttään, joka ei suinkaan ole yhtenäinen. Jos ajattelee teatteripedagogiikkaa tai taidepedagogiikkaa, meillä on omalla kentällä ihan hirveästi eriäviä näkemyksiä siitä, että miten asioita pitäisi edistää. Yhteisien kantojen muodostaminen on todella vaikeaa. Kuuluin teatteritaide oppiaineeksi kouluun -työryhmään, jossa oli paljon teatterialan toimijoita sekä teatteriopetuksen ja draamakasvatuksen puolelta. Omassa piirissä ongelma liittyi tähän iankaikkiseen teatteri vai draama -ristiriitaan.”
”Sitten olin toisessa ryhmässä, jossa meidän laitoksemme lisäksi oli kuvataidekasvatuksen ja musiikkikasvatuksen professorit eli se oli kaikkien akateemisten taidealan kouluttajien lobbausryhmä. Sillä ryhmällä asiassa edettiin tosi pitkälle, käytiin monta kertaa opetusministeriössä ja puhumassa silloiselle opetusministerille, joka jo osti ajatuksen! Mutta lopulta tässä meidän monitaiteisessa ryhmässämme kävi ilmi, että kuvataiteen ja musiikinopettajien järjestöt vastustivat viimeiseen asti uuden oppiaineen perustamista, koska ne pelkäsivät, että niiden jäseniltä viedään opetustunteja pois. Eturistiriitojen maailma tuli selvästi näkyväksi ja se ei ole mikään kiva maailma.”
Mutta mitä järkeä taidealojen on riidellä keskenään? Uhkakuva on se, että taidealat näivettyvät riidellessään keskenään rahoituksen murusista ja bisnesalat hiipivät takavasemmalta diplomiaineiksi viemään taideaineiden vähäisetkin resurssit. ”Kun katsotaan eturistiriitoja, silloin katsotaan ehkä liian pientä asiaa. Pitäisi ajatella kasvatusta ja sivistystä, joiden alueella voimme jakaa samat arvot. Sitä kautta voisi löytyä taideaineiden yhteinen näkemys”, Riku muistuttaa.
Susanna on kuitenkin toiveikas tulevaisuuden suhteen. ”Kyllä mulla on sellainen käsitys, että meidän kenttämme alkaa lähentyä, vaikka se työ on hidasta. Teatteritaiteen ja draaman asema voi vahvistua, jos me pystytään ”evidence based” todentamaan sitä, mitä hyvää ja mitä yleissivistyksellistä teatterin ja draaman parissa tapahtuu. Sen täytyy kuitenkin pohjautua enemmän tutkimukseen ja vähemmän ”mutuiluun”. FIDEA on lähtenyt kontaktoimaan kollegoita ja verkostoitumaan sen asian korjaamiseksi, että meiltä puuttuu lukion teatterin- ja draamaopetuksen perusteet ja se on yksi tapa konkreettisesti osoittaa, että tämä on legitiimi oppiaine.”
Mihin omat voimavarat pitäisi keskittää – taideopetukseen vai taideopetuksen rahoittamiseen?
Teatterin lukiodiplomi on yksi esimerkki ja tärkeä symboli teatterin ja draaman asemasta koulumaailmassa ja yhteiskunnassa laajemmin. Arvostuksen saamiseksi on tehty valtavasti töitä jo vuosikymmenien ajan eikä se työ ole mennyt hukkaan. Tekemistä kuitenkin riittää. Jos haluamme entisestään nostaa teatterin ja draaman sekä taiteen statusta, meidän on jatkettava keskustelua ja löydettävä yhteinen näkemys. Hajanaisen joukon on vaikea olla vakuuttava ulkopuolisten silmissä.
Meidän pitää myös kysyä, kuinka pitkään olemme valmiit tekemään työtä palkatta, pelkästä intohimosta? Saamme varmasti myös jatkossa harrastaa ammattiamme, mutta missä menee raja? Kasvatammeko itse siihen, että teatteria ja draamaa kuuluu tehdä ilman kunnollista rahoitusta?
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default”][et_pb_image src=”http://135.181.236.180/~xvpchsolwjgqfide/content/uploads/2021/05/Sivunvaihto-2.png” title_text=”Sivunvaihto (2)” _builder_version=”4.9.4″ _module_preset=”default” custom_margin=”||2px|||”][/et_pb_image][et_pb_blurb title=”Timo raita” image=”http://135.181.236.180/~xvpchsolwjgqfide/content/uploads/2021/04/Timo-Raita-Toimituskunta.jpeg” alt=”Timo Raita on FIDEA-lehden toimituskunnan jäsen” image_max_width=”128px” content_max_width=”1100px” _builder_version=”4.9.4″ header_level=”h6″ header_font=”|700|||||||” header_text_align=”center” header_font_size=”30px” body_font_size=”20px” body_line_height=”1.3em” text_orientation=”center” custom_padding=”20px|12px||12px|false|false” border_color_all=”#FFFFFF” border_radii_image=”on|70px|70px|70px|70px” box_shadow_style=”preset4″ box_shadow_horizontal=”0px” box_shadow_vertical=”0px” locked=”off”]
Kirjoittaja on teatteri-ilmaisun ohjaaja (TIO) ja teatteriopettaja (TeM). Hän on johtanut Lahden kansanopiston teatterikoulutusta ja Riihimäen nuorisoteatteria sekä opettanut Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Nykyisin Timo valmentaa oman yrityksensä kautta kaiken tasoisia näyttelijöitä ja uskoo, että näyttelemällä voi kehittää itsesäätelytaitoja. FIDEA-lehden toimitukseen hän tuli alkuvuodesta 2021.
[/et_pb_blurb][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]